Rutiinijuttu

Kävin tänään lääkärissä ja jäin miettimään, että mitähän me hoitoalan ammattilaiset ajatellaan saavuttavamme kommenteilla, kuten "tätä on nyt paljon liikkeellä"? Siis joo, teoriassa kiva juttu kuulla, en ole luonnonoikku. Epämääräinen talvi ja paljon pöpöjä jyllää, ylläri. Mutta lohduttaako? Ei juurikaan.

Olin 19 kun selkäni leikattiin. Muistan kun ennen leikkausta makasin tuskissani ja anestesialääkäri kävi katsomassa ja kyselemässä allergiat ym. Olin siis aika nuori, perusterve ja ainut käsitys leikkauksista ja sairaaloista oli amerikkalaisista sairaalasarjoista, joissa jotain menee aina pieleen. Anestesialääkäri kysyi, että onko jotain kysyttävää. Kysyin, että onko tässä jotain riskejä, voiko leikkaukseen kuolla. Lääkäri tuhahti ja totesi, että "tää on kuule rutiinijuttu" ja poistui paikalta.

Kun meidän esikoinen syntyi ja tuli selväksi, että tarvitsee leikkaushoitoa, alkoi pitkä useiden erilaisten kohtaamisten ketju. Ja jälleen joku totesi, että "tää on ihan rutiinitoimenpide". Niin, no hieno juttu. Minulle ei ole rutiinia, että pienokaiseni nukutetaan ja leikataan. Minulle tämä on ainutkertaista.

Ja siinä kohtaa kun tuli selväksi, ettei se jäisi ainutkertaiseksi, huomasin muuttuvani kylmäksi suorittajaksi. Seuraavalla kerralla olin äiti, jota ei hetkauttanut yhtään mikään. Ehkä eniten siksi, että halusin rakentaa muurin itseni ja poikaseni ympärille. Tilan, johon kukaan ei pääse alentuvaan sävyyn toteamaan, että "tää on kuule ihan rutiinijuttu".

Toki monta vuotta myöhemmin kohtasi päivä, jolloin totesin omalle potilaalleni sepelvaltimoiden angiografiasta, että tää on kuule ihan rutiinijuttu. Ja samantien tunsin piston sydämessäni, että tämä on se, mitä minun ei ikinä pitänyt sanoa. Nykyään puhun erikoisosaamisesta, että tutkimus tehdään paikassa, jossa on paras mahdollinen osaaminen. Mutta että on luonnollista pelätä ja jännittää. Ja että olet hyvissä käsissä.

On myös potilaita ja omaisia, jotka ehdottomasti hakevat jonkinlaista "sijoitusta". Tulee kysymyksiä kuten "sinä kun olet nähnyt näitä tapauksia, niin miltä meidän isä näyttää, tuleeko se kuntoutumaan?". Ja siinä sitten mietit, millä vastauksella valaisit uskoa ja toivoa tai toisaalta olisit luomatta turhia odotuksia. "Nyt mennään ihan päivä kerrallaan."

Jossain välissä pitäisi ehtiä lukea ihmistä, ja miettiä mikä vastaus toimisi parhaiten. Kenelle voi sanoa aivan suoraan, kuka ahdistuu mistäkin. 

No joka tapauksessa tänään opin, että tämmöistä rajua virustautia on nyt paljon liikkeellä täällä Porvoossa. Sinänsä kyllä ihmettelen, että miksei lääkärin mielestä ollut tarpeen ottaa influenssanäytteitä, sillä eikös niitäkin tilastoja pitänyt kerätä. Mutta olenkin vain potilas. Ja hänelle ihan rutiini J06.9.